Työ Indonesiassa jatkuu

25.10.2018

MAF:n Alfa ja Rick appivanhempien sortuneen talon lähellä.
MAF:n Alfa ja Rick appivanhempien sortuneen talon lähellä.

MAF Indonesia ja Helivida tekevät edelleen kiinteää yhteistyötä, jotta saaren niihin osiin saadaan kuljetettua apua, joihin ei edelleen päästä maitse. Palun eteläpuolinen päätie on edelleen poikki maanvyörymien takia.

MAF:n Rick Emenaker kertoo:”Palusta etelään vie vain yksi tie, ja se on poikki maanvyörymien takia. Autot eivät pääse turvallisesti kulkemaan. Monet muut tiet yhdistyvät tähän tiehen ja siksi tämä vaikuttaa koko eteläiseen Sulawesiin. 8 – 10 km matkalla on kahdeksan maanvyörymää. Kokonaiset vuoret ovat järkkyneet. Työtä tehdään koko ajan, mutta vain yksi kaivinkone on käytössä ja jälkijäristykset ja sade tekevät työn lähes mahdottomaksi. Voi mennä kuukausiakin ennen kuin tie saadaan auki. ”

Avustustavarat ja terveydenhuollon henkilöstö eivät pääse eteläosaan autolla. Siksi Ethnos360 on pystyttänyt jakelukeskuksen, josta paikalliset hakevat ruokaa. MAF ja Helivida lentävät yhdessä lääkkeitä, hygieniatarpeita ja muita välttämättömyyksiä tähän jakelukeskukseen.

Yksi MAF:n paikallisista työntekijöistä, Alfa Kawengian, menetti appensa järistyksessä. Alfa alkaa itkeä kertoessaan menetyksestään, samalla hän lisää: ”Mutta en tullut tänne vain auttamaan perhettäni. Tulin tänne jotta muutkin voisivat saada apua.”