Melanien henki pelastui MAF:n avulla

3.4.2018

Melanien leikkaus
Melanien leikkaus
Kiitollinen potilas ja leikannut lääkäri
Kiitollinen potilas ja leikannut lääkäri

MAF:n lentäjä Josh Plett luuli työpäivänsä jo päättyneen, kun puhelin soi myöhään illalla. Soittaja oli Soalalan kylästä ja kertoi, että kylään oli härkävankkureilla tuotu apua tarvitseva nainen. Raskaana ollut Melanie-niminen nuori nainen kärsi kehitysmaissa tavallisesta ongelmasta. Hänen vauvansa oli kuollut kohtuun ennen synnytystä. Ongelma oli vaikea, sillä vauva oli ollut kuolleena kohdussa jo kolme päivää.

Josh tiesi, että edessä olisi työntäyteinen ilta. Ennen lentoonlähtöä olisi varmistettava, että lennolle löytyisi lääkäri ja että potilaalle saataisiin sairaalahoitoa. Joshin mieleen tuli korealainen lääkäri Jonathan Lee, joka vastasikin heti puhelimeen ja lupasi lähteä aikaiselle lennolle mukaan. Hän yllätti ehdottamalla, että Soalalaan lennettäisiin tiimi kirurgeja eikä Melanieta lennettäisikään pääkaupunkiin. Idea oli loistava! Madagaskarilla on monia hyvin varusteltuja klinikoita, mutta niissä ei ole henkilökuntaa. Soalala oli juuri yksi näistä paikoista, missä on hienosti rakennettu ja varustettu leikkaussali ilman kirurgia. Näin Melaniekaan ei joutuisi liian kauas pois kotoaan!


Seuraavana aamuna klo 06:00 Josh ja tiimi kirurgeja olivat valmiina lähtemään lennolle. Cessna Caravanilla lento yli 400 km päähän Soalalaan sujui 90 minuutissa. Vain tunti laskeutumisesta Melanie oli jo leikkauksessa. Lääkärit arvioivat, että Melanie oli jo niin heikossa kunnossa, ettei hän todennäköisesti olisi enää kestänyt lennon tuomaa rasitusta. Oli hyvä päätös lentää leikkaustiimi paikalle. Vaikka leikkaus onnistui, se oli kuitenkin hyvin vaikea ja kesti useamman tunnin. Kirurgit olivat huolissaan Melanien toipumisesta ja mahdollisesta infektioriskistä. He eivät uskaltaneet olla optimistisia, sillä toipuminen oli vasta alussa.
Kaikkien suureksi iloksi MAF:n lentäjä Josh sai kuusi päivää myöhemmin viestin Soalalasta: ”Kiitos teille, MAF, että olitte mukana pelastamassa Melanieta! Hän lähti juuri kotiin sairaalasta”, lääkäri Fernand kertoi. Joskus lennolla ei kuljeteta potilasta lääkäriin, vaan lääkärit potilaan luokse. Tällä kertaa se oli elintärkeää!

Myöhemmin Melanie etsi leikanneen lääkärin käsiinsä kiittääkseen häntä henkilökohtaisesti.