Ajankohtaista

Pahoittelemme viitenumero-ongelmaa, joka aiheutui painotalossa tapahtuneesta inhimillisestä erehdyksestä. MAF Suomelle voi luonnollisesti lahjoittaa myös ilman viitenumeroa.
Monilla MAF:n alueilla on otettu käyttöön uusia tapoja huolehtia siitä, että MAF ei vie virusta mukanaan erityisesti haavoittuville alueille. Yksi näistä on lentokoneiden puhdistaminen ja desinfiointi käytön jälkeen.
Morehead on yksi Papua-Uuden-Guinean lääneistä länsiosassa maata, ja eräässä sen terveysasemista on jo pitkään kärsitty tarvikkeiden puutteista, vastalääkettä käärmeenpuremiin ei ole saatu 20 vuoteen. Koronapandemia teki tilanteesta vielä haastavamman, koska heillä ei myöskään ollut kasvosuojia ja hansikkaita. ”Emme ole potilaidemme ystäviä juuri nyt, koska pelkäämme heidän käsittelyään ilman suojavarusteita,” paikallinen sairaanhoitaja kertoo.
MAF:n työ jatkuu korona-pandemiasta huolimatta kehittyvissä maissa. Olemme kiitollisia työmme tukijoille, joiden ansiosta toteutimme testausryhmän kuljettamisen koronapandemian hallitsemiseksi Liberiassa. Liberia on yksi maailman köyhimmistä maista.
Sadekaudella tieverkosto näyttää pahimmiltaan tältä. MAF:n avulla tärkeä rahti ja avustustyöntekijät saadaan perille nopeasti ja tehokkaasti.
RSS ATOM