YK:n kunnianosoitus MAF:n turvallisuuspäällikkö Larry Heintzille
28.10.2015
YK:n Maailman Ruokaohjelma (UNWFP) antoi kunnianosoituksen Genevessa 7.10. Larry Heinzille, joka toimii MAF Afrikan turvallisuuspäällikkönä. Kunnianosoitus annettiin hänen erityisestä työstään kansainvälisen yhteisön hyväksi. Larry on kotoisin Kanadasta, ja aloitti työnsä MAF:ssa 1989 lentäjänä ja mekaanikkona. Hän siirtyi myöhemmin turvallisuusosastolle, jossa hän kehitti kiitetyn ohjelman, jolla on ollut merkittävä vaikutus niin MAF:lle kuin muille samankaltaisille organisaatioille. Ohjelma myös rohkaisee raportoimaan mahdolliset vaarat, millä on ollut positiivinen vaikutus koko organisaation turvallisuuskulttuuriin. Larryn aloittaessa työn turvallisuusosastolla onnettomuuksien lukumäärä oli 5,24 onnettomuutta 100.000 lentotuntia kohti. Vuoden 2014 lopulla määrä oli 0,0 onnettomuutta 100.000 lentotuntia kohti. Heintz sanoi: "Genevassa kunnioitus MAF:n työtä kohtaan oli käsinkosketeltava ja tämä on palkinto MAF:lle. On hienoa saada huomionosoitus työstä, mutta en koskaan tehnyt sitä yksin. Se ei olisi onnistunut ilman jokaisen panostusta ja yhdessä saimme sen onnistumaan." |