Dave Fyock valittiin MAF Internationalin johtajaksi

19.4.2017


Chris Lukkienin väistyessä tehtävästä uusiin haasteisiin, MAF Internationalin johtoon on valittu Dave Fyock, joka on palvellut MAF:ia jo 25 vuoden ajan niin lentäjänä kuin johtotehtävissä.

Myös Daven vaimo Hilda toimii tällä hetkellä MAF-US:n palveluksessa ja heillä on kaksi aikuista poikaa, Sean ja Micah. Daven laaja kokemus ja syvä ymmärrys MAF:n työstä tulee hyödyntämään koko MAF Internationalia.

"Rakastan työtä,jota MAF tekee", Dave kertoo, " Se, että käytämme lentokoneita ja teknologiaa, antaa meille erityisen paikan palvella niin fyysisesti kuin hengellisesti. Näkymme palvella kaukaisia ja apua tarvitsevia yhteisöjä, on myös Jumalan sydäntä lähellä - näin uskon. Uskon, että merkityksemme tulevaisuudessakin on tärkeä ja haluan jatkaa siltä hyvältä pohjalta, minkä edeltäjäni ovat luoneet. Palveltuani 25 vuotta MAF-US:n leivissä, tulen ikävöimään monia - niin ihmisiä kuin rakkaita muistoja."

Dave ja Hilda muuttavat UK:hon alkusyksyllä ja Dave aloittaa uudessa roolissaan syyskuussa.