Hyvien ihmisten huolenpito pelasti Gracen
Väkivalta ja sen uhka on valitettavan yleistä rikkinäisessä maailmassamme. Vuonna
2022 valmistunut YK:n ihmisoikeuskomission raportti Etelä-Sudanista kuvaa naisiin ja tyttöihin kohdistuvan väkivallan yleisyyttä eri puolilla maata. Komissio kehotti Etelä-Sudanin viranomaisia ryhtymään tarvittaviin toimiin lopettaakseen naisiin ja tyttöihin kohdistuvan
seksuaalisen väkivallan, lopettamalla rankaisematta jättämiset ja panemalla lain täytäntöön ja rikolliset vastuuseen. Kuvan alapuolelta voit lukea yhden rikoksen uhrin selviytymistarinan, joka raakuudestaan huolimatta kertoo, että aina on toivoa.
![]() MAF:n lentäjä Pieter Room sekä Grace ja hänen isänsä ja setänsä. |
“Grace on minulle muistutus siitä, miksi teemme näitä lentoja”
Eteläsudanilainen Grace* oli vain 7-vuotias, kun hänet pahoinpideltiin ja raiskattiin raa’asti. Hän sai apua paikallisessa sairaalassa, mutta elämä muuttui sietämättömäksi sisäisten vaurioiden ja kohdun repeämän vuoksi. Juban sotasairaala ei voinut tarjota oikeanlaista hoitoa hänen tilanteeseensa. Yksi Juban sairaalan henkilökunnasta, tohtori Ajak Makor, tunsi myötätuntoa pientä tyttöä kohtaan ja alkoi epätoivoisesti etsiä ratkaisua. Hän esiintyi Etelä-Sudanin kansallisella radiokanavalla ja pyysi apua Gracen puolesta: “Hänen isänsä on ottanut yhteyttä useisiin klinikoihin saamatta apua, mutta tilanne vain pahenee. Hän on traumatisoitunut ja tarvitsee kaksi elintärkeää leikkausta. Ilman hoitoa tilanne johtaa bakteeri-infektioon, verenmyrkytykseen ja lopulta kuolemaan.”
Angela Gorman, Elämä afrikkalaisille äideille -järjestön perustaja liikuttui syvästi kuultuaan lääkärin vetoomuksen radiossa. Hän otti yhteyttä tohtori Denis Mukwegeen ja Panzin sairaalaan, joka sijaitsee Kongon demokraattisessa tasavallassa. Mukwege vastasi heti, että haluaa auttaa Gracea, mutta ainoa mahdollisuus päästä 1 000 kilometrin päässä olevaan Panzin sairaalaan olisi MAF:n lento. Tiet ovat vaikeakulkuisia ja vaarallisia – aseellisen ryöstön tai pahoinpitelyn riski on suuri. Tietä pitkin matkustaminen ei ollut Gracen tapauksessa vaihtoehto ja apua hänen tilanteeseensa ei ollut saatavilla Etelä-Sudanissa. MAF:n kolme tuntia kestävä ambulanssilento Kongon demokraattiseen tasavaltaan olisi ainoa ratkaisu.
![]() Nobel-palkittu Denis Mukwege pelastaa työssään ihmishenkiä. Hän on myös itse pelastunut MAF:n lennolla. Kun Panzin sairaalaan hyökättiin vuonna 1996, MAF evakuoi Mukwegen perheineen. Mukwege vieraili Suomessa lokakuussa 2019 MAF Suomen vieraana Malmin lentokentällä. Kuva: Martina Holmberg |
Ja niin MAF:n hollantilainen lentäjä Pieter Room Ugandan tukikohdasta lensi Gracen 4. elokuuta 2022 Kongon demokraattiseen tasavaltaan. ”Gracen tilanne vaikutti minuun voimakkaasti. Oma tyttäreni täytti 8 juuri samana päivänä, kun lensin Gracen kanssa. Kaikessa viattomuudessaan Grace on minulle muistutus siitä, miksi teemme näitä lentoja”, Pieter kertoo.
Viiden viikon hoidon jälkeen hymy palasi Gracen kasvoille Panzin sairaalassa. MAF lentäisi syyskuussa hänen kanssaan kotiin Jubaan. ”Tunnen oloni paljon paremmaksi, eikä minulla ole ollut kipuja sen jälkeen, kun lähdimme Etelä-Sudanista”, Grace kertoi. Setä ja isä, jotka olivat mukana matkalla iloitsivat Gracen pelastumisesta. ”Olen niin iloinen Gracen saamasta hoidosta. Lääkärit olivat erittäin ystävällisiä ja tekivät upeaa työtä. Pyydän Jumalaa siunaamaan heitä niin, että yhä useammat ihmiset voisivat hyötyä heidän toiminnastaan”, sanoi Gracen isä helpottuneena.
* Gracen nimi muutettu yksityisyyden suojelemiseksi.