Move Again Friend
![]() Liikkuminen on hauskaa! |
![]() Liikutetaan lentokonetta. |
![]() |
Move Again Friend on MAF Suomen uusi kampanja, jolla kannustetaan suomalaisia liikkumaan aktiivisesti ja tempaisemaan yhdessä MAF:n hyväksi.
Ilmoittaudu mukaan Move Again Friend -kampanjaan
Liikutaan taas yhdessä
Ajatus on yksinkertainen. Samalla, kun liikut yhdessä kotona, koulussa ja työpaikalla, voit myös tutustua MAF:n kehittyvien maiden vaikeakulkuisilla ja turvattomilla alueilla asuvien ihmisten hyväksi pienlentokoneilla tekemään työhön.
Kampanjan tarkoitus on tarjota vuosittain uusi mielenkiintoinen kannustin liikkua ja kutsua mukaan liikkumaan yhdessä. Samalla, kun liikut ja kohennat kuntoasi, voit myös saada MAF:n koneet liikkumaan kehittyvissä maissa.
Yhdessä liikkumaan
Kampanjalla halutaan auttaa erityisesti niitä, joille liikunta on haastavaa ja tahtoo jäädä liian vähälle. Liikkuminen ja liikunta voi olla omat rajat ja kunnon huomioon ottavaa reippailua, kuntoilua tai urheilua tai ihan jotain pientä verryttelyä. Tyyli ja tapa on vapaa, sen voi sopia yhdessä. Rajana on vain mielikuvitus. Kaikki hyvät, hyvällä mielellä ja toisia kunnioittaen toteutetut ideat kelpaavat.
Liikunnallisen haastekampanjan avulla kootaan varoja MAF:n lentoja varten
Voit haastaa kaverin Move Again Friend -kampanjassa esimerkiksi seuraavilla tavoilla. Haasta ystäväsi, työkaverisi, luokkasi kävelemään 2 km MAF:n hyväksi ja samalla lahjoittamaan/kokoamaan 20 euroa MAF:n lentoja varten.
Luokkasi voi ilmoittautua myös päivätyökeräykseen, jossa yhdessä toteutetaan liikunnallisia tehtäviä yhdessä. Voisiko luokkanne sopia vaikkapa läheisen vanhainkodin kanssa yhteisestä ulkoiluhetkestä? Samalla autat MAF:n lentokoneita auttamaan kehittyvien kehittyvien maiden ihmisiä.
Seikkaillen kohti toivon näköaloja
Yhdessä liikkuminen auttaa torjumaan liian vähäisen liikunnan vaikutuksia ja lievittää yksinäisyyden tunnetta. Yksinäisyys ei katso ikää eikä elämäntilannetta. Yhdessä liikkeelle lähteminen avaa toivon näköaloja. Jos jaettu suru on puoli surua, ja jaettu ilo on kaksinkertainen, niin voisiko yhdessä liikkuminen olla nelinkertainen ilo? Tule mukaan!
Näin pääset alkuun ja mukaan Move Again Friend -kampanjaan
- Päätä liikunnallinen aktiviteetti, jonka haluat tehdä MAF:n lentojen hyväksi
- Haasta mukaan haluamasi ystävä, sukulainen, tuttava, koulu, luokka, yritys, seurakunta, organisaatio jne. liikkumaan yhdessä ja osallistumaan MAF:n lentojen toteuttamiseen sopivalla summalla. Mieti voitko kutsua jonkun, johon et ole vähään aikaan pitänyt yhteyttä. Voit kutsua jakamalla tämän sosiaalisessa mediassa, soittamalla, laittamalla sähköpostia. Tapoja on monia, sinä päätät.
- Ilmoittaudu MAF Suomen Move Again Friend -kampanjaan alla olevalla lomakkeella. Lähetämme sinulle materiaalin, joka auttaa sinua osallistumaan ja innostamaan myös toisia mukaan Move Again Friend -kampanjaan. Liikutaan taas yhdessä! Samalla saat MAF:n lentokoneet lentämään apua, iloa ja toivoa kehittyvien maiden turvattomilla ja vaikeakulkuisilla alueilla asuville ihmisille.
Mikä MAFMAF (Mission Aviation Fellowship) on vuonna 1945 perustettu kristillinen järjestö, joka operoi pienlentokoneita kehitysmaissa alueilla, missä etäisyydet ovat pitkiä, maantiet puuttuvat tai ne ovat vaikeakulkuisia ja turvattomia. Monet kehitysyhteistyö- ja lähetysjärjestöt sekä kansainväliset avustusjärjestöt kuten YK:n lastenapu, maailman ruokapankki ja terveysjärjestö WHO käyttävät MAF:n palveluita mm. terveydenhuollon ja perusopetuksen hankkeissa. MAF lentää paljon myös ambulanssilentoja. MAF Suomi on MAF Internationalin jäsenjärjestö. |